Mieli on maassa, kun Tahvo on poissa. Oloa helpottaa ajatus siitä, että ratkaisu oli Tahvolle oikea ja se ei tästä surusta mitään siellä nyt tiedä. Omaa menetystäänhän sitä suree. Kymmenen vuotta on iso osa elämästä ja sen ajan Tahvo kuului siihen. Se aikakausi on nyt ohitse ja Tahvo jää legendaksi. Monet ovat Tahvoa muistaneet ja surussa myötäeläneet. Kiitos heille. Ja kiitos Tanjalle.

On se vaikea uskoa, ettei sitä ovea enää tule vastaan, jonka avattuaan Tahvo on siellä takana kenkä suussa puhumassa ja häntää heiluttamassa. Se oli suuri koira. Muistoja on niin paljon. Harva koira sitä MEJÄ-kokeen laukauksensietotestissäkään puree narun poikki ja lähtee etsimään noudettavaa... ja kahdesti vielä. Ja monestikko Tahvo ehtikään näykätä agilitykisojen maalissa emäntää eräästä hieman arasta paikasta ja komentaa lisää vauhtia ihan radan aikanakin. Ja entä ne kesken toko-kokeen makupalojen ryöstämiset repusta... sieltä kehän ulkopuolelta. Tahvo oli aito villi-tiimiläinen ja ryhmän perustajajäsen, se todettiin jo flattien kesäleirillä aikoinaan ulkomaalaisten kouluttajien pitäessä avo-ryhmälle treenejä. Vieressä oli siskolikka Masu (hänkin villi-tiimiläisiä) ja sitä volinan ja tepastelun määrää.. Tahvohan kunnostautui ihan ihmisagilityssäkin samaisella leirillä.

Tahvo oli monipuolinen kaveri, metsästyskoirana erinomainen. Vielä viime syksynä Tahvo nouti sorsat ja hanhet, kuulo ei oikein raanakoiden jallittamisessa enää toiminut, mutta nenässä ei ollut mitään vikaa ja toissa syksynä mentiin vauhdilla hirvienkin perässä. Kaikkien hienojen käyttö- ja näyttöominaisuuksiensa lisäksi Tahvo oli meille tärkeä ihan vain olemalla Tahvo, siinä oli jotain periflattimaista tai peritahvomaista. Ehkäpä siksi Tahvon ystäväkaarti oli niin laaja. Tahvo herätti suuria tunteita, iloa ja nyt surua, riemua ja melkoista ärtymystäkin... sekin on taitolaji. Siinä meni eräskin ulko-ovi ja auton sisustus uusiksi, Tahvo kun meni siitä mistä pääsi ja silloin kun halusi, myös söi mitä tahtoi silloin kun tahtoi.. mm. joulupöydästä hanhenmaksapateet.

Viimeisinä päivinään se jokin katosi Tahvosta. Syöpä vei voimat. Ihan liian aikaisin, ei 10 vuotta ole vielä niin vanha! Tahvo ei edes ehtinyt olla vanha! Tahvolla toista vuotta sitten todettu melanooma voitti sittenkin. Aika tuli täyteen ja noudot on noudettu. Pitää toivoa, että nämä meidän flatit olisivat tulevaisuudessa hieman pitkäikäisempiä. Tämän menetyksen jälkeen tuntuu siltä, että tarpeeksi ei voi näiden tärkeiden koiraystävien ja ihmisrakkaiden kanssa viettää aikaa. Olkaa siis te muutkin tärkeiden tyyppienne kanssa ja touhuilkaa, hankkikaa muistoja. Tahvoa on kova ikävä vielä pitkään. Nuku hyvin.