Pitääkö tuntea morkkista, ettei ole kirjoitellu..? No päätin ettei.. Vuosi 2009 viiletti sitten aika vauhdilla. Viivi on käyttövalio...!!! Älytöntä. Tietokannasta katsoin, että 29.12 on valionarvo hyväksytty. Ihmeesti se viipyikin yli neljä kuukautta.

Kuulemma olen sanonut viime keväänä, että jos se ei valioidu kauden aikana, niin ohjaajassa on ollu vikaa... No sain siinäkin suhteessa synninpäästön.. että ehkä se ohjaajakin joskus tekee jotain oikein. Vaikkakaan ei aina.. ei aina... No viime vuodelta Viiville siis voittajaluokan  neljä ykköstä.. kaksi kolmosta.. liuta nollia... ja yksi viiva. A-kokeista, 2kpl pyöreää nollaa. Ja taidettiin me tokossakin käydä.. sieltä siis 1 kertaa AVO1. Ei hullumpi vuosi. Ai niin eipä unohdeta sitä H:ta sieltä näyttelystä.. eli sielläkin on käyty. 

Sen verran viime vuodesta on opittavaa, että tuommoista koerumbaa ei oteta enää. Ehkä käydään muutamassa kokeessa. Ehditään treenatakkin ja metsästellä toivon mukaan järkevämmin, kun ei tarvi antaa aina lepopäiviä kokeiden jälkeen. Loppukaudesta keitti Viivillä höyrykattila yli. En ehtinyt kokeiden välillä pitää palauttavia treenejä, kun sillä nyt kuitenkin on tuommoinen flatin pääkoppa, vaikka erikoisen keskittymiskykyinen onkin, niin stressitaso oli liian korkea. Nohh.. nyt on ladattu akkuja jo jonkin aikaa... pitääkin miettiä josko kohta olisi sopiva aika jonkinlaista kuntoa koiralle kasvattaa...? Kun tietäs mitä tekis... ehkä tokoa..? No kunnes selkiytyy niin jatketaan tällä perussohvakoiran elämää metsälenkeillä höystettynä. (Viivillä on pantakin kaulassa... no se onkin siviilissä)... On me jotain sentään tehty Nina Ottosenin parikin koirapeliä löytyy kirjahyllystä, joten niillä on pelattu.. myöskin namipurkin etsintä on kovilla pakkasilla ollu ihan pop-juttu.

Ehkäpä pitää keskittyä noihin Viivin tyttöihin... Helmiä onkin treenattu välillä ja luulenpa että siinä olisi vielä työsarkaa. Niin niitä pentujen saavutuksia 2009.. Topi meni taipparit läpi...!! Hyvähyvä ja näyttelyistäkin jotain punaista ja sinistä nauhaa ovat keränneet. Ja sitten taipparithan läpäisy myös Nalli.. wuhuu ja silläkin on joku sininen nauha jo. Tahvo-Sedän koe-hommat on ohitse eli ei nähdä häntä enää kokeissa. Tahvolla on joitakin terveyshuolia. Pari kohtausta on ollut tänä vuonna, joissa yhteen liittyy tajuttomuushetki ja alkutalvesta oli hieman ontumistakin. Surku on ollut, kun huonoja uutisia sieltä Tahvon kotoa kuulee, mutta jotain hienoakin, sillä Tahvo teki upean metsästyskauden noutamalla enemmän lintuja, kuin yhtenäkään muuna vuonna, mukaanlukien hanhia.

Sivujen päivittelyä on nyt kestänyt nelisen tuntia, että saattaisi olla aika lähteä lenkille. Jos koirat vaan herää. Pitää kokeilla.