Siis ei muuten, mutta kun on meinannu päivittelyt vähän jäädä jälkeen. Kaikista tärkein on tietenkin ollut Tahvon 10-vee synkkärit, joita asianmukaisesti juhlittiin 9.5. Kakkua tarjoiltiin ja kavereita oli kutsuttu paikalle. Vieraina oli Luukas, Joonas, Selma, Hellevi, Helmi ja Viivi emäntineen. Juniorit peuhas varsin mielellään ja uimakoululaisista kaksi ui ihan oikeasti ekkaa kertaa. Tahvo teki omia juttujaan ja tarkastusjuoksenteli rannat ihan vain kaiken varalta. Alla muutama kuva ko pileistä.

1243190104_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tahvo vetää kakkua

1243190127_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Piletystä

1243190144_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Junioreiden hommia

Treenipuolella taas on vähän keskittyminen mennyt enempi noiden muihin koiriin perehtyessä. Iitaa ja Helmiä on treenailtu noutojutuissa ja täytyy melkeenpä sanoa, että kunhan tytöt saadaan kuriin ja nuhteeseen niin muu taitaakin tulla itsestään. Iita-tyttönen tekee hienoa hakua.. selkeästi on salaa treenattu. Ekoissa vesitreeneissä tuli lokkikin uitua sieltä vedestä pois kuin itsestään. Oikein hienoa. Helmi myös hakee innokkaasti, markkeeraukset myös menee hyvin. Uimakoulua on otettu Helmille ja uihan se.. ongelmaa tuottaa suun aukaiseminen uidessa, mutta onpas ne damit ja lokit sieltä tulleet pois. Nyt huomio kiinnittyykin tottelevaisuuteen ja seuraamista treenaillaan samoin kuin paikallaoloa, missä onkin edistytty jo huomattavasti. Hyvähyvä. Melko luonteikkaita nämä neitoset...

Olen koulutellut nyt näiden pentujen lisäksi niin taippariryhmää, kilpailemaan aikovien tokoryhmää kuin tokon jatkoryhmääkin. Onneksi tämä rulianssi on pian ohitse sillä aika on kortilla, vaikka hauskaa toki onkin. Viivi on treenannut siinä sivussa pikkusen tokoa... uusi yritys kokeeseen on 10.6... Tänäänpä olin liikkurina itse ja kovin jo polttelisi itsekkin sinne kentälle. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että olipas kivan näköistä työtä alokasluokassa perhoskoiralla. Ihana nähdä, että näillä "seurakoirillakin" harrastetaan ja noin hienon näköisesti vieläpä.

Nomea on Viivi tässä muutamaan otteeseen harjoitellut, linjoja lähinnä. Jos muisti ei tee tepposia, niin taisi siellä seassa olla jotkut ihan hyvätkin treenit. Ja voisiko sanoa, että malttia on Viivi treenannu ihan kyllästymiseen asti varmaankin pentujensa edesottamuksia seuratessaan. Nyt sitten on seuraavana ohjelmassa vesityö... ja ehkä sitä hakua pitäisi vähän kokeilla..? Tarkoitus ainakin on... ennen kokeita... joo...

Pari verijälkeä on tehty... tässä nyt on semmoinen juttu ku oli aikanaan Tahvollakin... alkaa tuntua tänäkin keväänä siltä, että katsotaanko sitten ensi vuonna taas sitä hommaa, kun on sitä vauhtia ja hösellystä huomattavasti enemmän kuin narun päässä roikkujalla hermoja. Mutta jos koittais olla sinnikäs... ja tekis vielä jokusen jäljen tänä vuonna.

Muita uutisia niin pikkuinen Lenni on lentänyt pesästä. Onneksi Jääliin jäi pieni ja terävähampainen Lyyti muita koiria ilahduttamaan. Onneksi Lenni jäi Oulun seudulle toivomus on että pikkumiestä vielä nähdään. Jossain näyttelyissä ne on nuo cairnit myös ravannut... mutta ei niitä sertejä.. varasertejä pelkästään... mutta tulee ne sieltä vielä... :P