Helmen nimppari oli sattumalta eilen. Onneksi tuli nimpparit vahingossa hyvin vietettyä treenien parissa. Kävin jo valmiiksi rämpimässä pari verijälkeä täksi päiväksi ja Helmille semmosen lyhkäsen jäljen. Kastui kengät.. ei auta kumpparit, jos ne jättää autoon...

Aloiteltiin Helmin kanssa hakualueella. Motivoituna vein 8 damia. Hyvin innokas Helmi olikin niiden perään ja toi pari sieltä ihan reippaasti, jonka jälkeen täytettiin taas aluetta ja vielä pari otettiin sieltä. Hakuahan Helmi ei ole ottanut, mutta hyvin tuntui etsiminen onnistuvan ja damit löytyvän. Pieniä probleemia oli palautuksessa. Helmi haki innokkaana myös dami suussa ja halusi palauttaa kauempana makoilevalle Viiville. Luoksetulo siis voisi olla varmempi. Lisämaltti ei myöskään tekisi pahaa neitille... ja vaikka korvia näyttäisi olevan yhden koiran tarpeisiin niin selkeästi käyttöä voisi tehostaa sen verran vallatonta oli meno. Helmin ohjaajalle siis rutkasti tuli taas jaeltua ohjeita :P Helmi ei ole mikään pehmeä tyttö ja siinä on potkua kyllä riittävästi, että vähän tiukempaa otetta kasvatukseen, niin hyvä tulee. Hihnakäyttäytyminen ja paikallaolo.. niissä on myös tekemistä. Nyt Helmi tuppaa tekemään niin kuin sitä huvittaa.

Helmi kävi jäljestämässä myös lyhyen verijäljen. Alkuunsa näytti, ettei se lähde menemään, kun piti tutkia enste joka rapakko, mutta yllättäen jälki alkoi kiinnostamaan ja Helmi meni viimeiset 60m jäljestämällä tarkasti jälkeä. Kaatona oli varis ja hetken tutustelun jälkeen Helmi kantoi variksen takaisin autolle. Lupaava alku jäljestyksen suhteen. Helmin ohjaaja on kiinnostunut MEJÄ:stä, joten varmaankin verijälkiä tehdään vastakin. Helmi on jo melko itsenäinen tekijä, joten jäljestys tulee varmasti sopimaan sille hienosti.

Treenien jälkeen käytiin Viivin ja Helmin kanssa tutustumassa vesielementtiin. Melkein meni Helmi uimaan Viivin perässä, mutta ei ihan vielä uskallus riittänyt. Ensi kerralla sitten. Viivihän toki ui hupia sitten Helminkin edestä.

1241770007_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241770080_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jälkien teon yhteydessä bongasin kivan treenipaikan Viiville. Semmoinen vetinen suo/pelto, jossa oli sopivasti kiintopisteitä ja siinä saikin sitten ensitestauksen yhteydessä mukavan pitkiä linjoja. Olin tyytyväinen Viiviin. Sekin linja meni, missä lähetin Viivin vielä taaksepäin edellisten daminpaikkojen ylitse. Ei ehkä maailman suoraviivaisinta hommaa, mutta kuuntelee pilliä ja ottaa suuntia ja linjaa. Ihan kivasti Viiviltä jälleen. Sinneppä sitten taas suuntaamme, kunhan joutaapi.

Eilen tuli kuvattua Ilonan pentuja myös. On ne melkoisia. Olen ihan ihastunut Pikku-Lyytiin, joka on melkoinen terrieri. Lyytin omaperäiset loikkimiset ja tepastelut sulattais kyynisimmätkin sytämmet.. ihan taatusti. Toisaalta se myös puree lujaa, että melkoinen riiviö. Nyt seitsemänviikkoisina ovat molemmat mielettömän rohkeita. Allapa jokunen kuvanen.

1241771064_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241771080_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1241771097_img-d41d8cd98f00b204e9800998e